14. marraskuuta 2014

TeamElinaJouhki - tehdään hyvää yhdessä!


TeamElinaJouhki –kampanja on ollut hienoin hyväntekeväisyysprojekti, jossa olen saanut olla mukana. Liittymiseni tiimiin oli sattumaa, niin kuin moni muukin asia elämässäni on ollut. Siitä, että tulin tietoiseksi projektista saan kiittää sosiaalista mediaa, tarkemmin twitteriä, jossa olin huhtikuun lopussa aktivoitumassa.

Kun luin Elina Jouhkin tarinan Baba Lybeckin blogista minulle oli selvää, että tässä haluan olla mukana. Tunne oli niin vahva, että lähetin saman tien Baballe viestin. Ilo oli suuri kun sain Babalta vastauksen, että minut on hyväksytty mukaan.

Elina Jouhki on menestynyt pyöräilijä ja triathlonisti, joka sairastui rintasyöpään kesällä 2012. Parannuttuaan hän jatkoi menestyksekkäästi urheilemista. Elokuussa 2013 Elina kuitenkin sairastui aggressiiviseen leukemiaan ja Lucian-päivänä 13.12.2013 Elinalle tehtiin kantasolusiirto. Alkuvuodesta  kaikki näytti hyvältä, mutta 17.4.2014 Elina sai tietää, että leukemia oli uusiutunut. 

Elinan suunnitelmissa oli osallistua kesällä 2014 Franfurtissa pidettyyn Ironman –kilpailuun. Kilpailussa Elinan oli tarkoitus ajaa vaaleanpunaisilla renkailla rintasyövän ehkäisemisen puolesta. Koska Elina ei voinut kisaan osallistua, perustettiin Baba Lybeckin johdolla TeamElinaJouhki, jonka moton Baba kiteyttää hienosti blogissaan “Tanssitaan, juostaan, pyöräillään ja uidaan Elinan puolesta kun hän ei sitä voi itse tehdä”. 

TeamElinaJouhki on huhtikuusta 2014 lähtien liikkunut Elinan puolesta, kerännyt varoja rintasyövän ehkäisemiseksi sekä levittänyt tietoa SPR:n kantasolurekisteristeristä. Tiimiläiset ovat mm. kisanneet vaaleanpunaisilla renkailla, vaaleanpunaisissa asusteissa ja erityisesti tiimille suunnitellussa Globe Hopen vaaleanpunaisissa käsinauhoissa.

Elina on toiminut kampanjan huikeana esikuvana ja osoittanut sellaista sinnikkyyttä ja rohkeutta, jota ei voi kuin ihailla ja kunnioittaa. Rankoista hoidoista ja epävarmuudesta huolimatta hän on aktiivisesti kirjoittanut tiimikirjeitä, joissa hän on kertonut kuulumisiaan ja tsempannut tiimin jäseniä. Elinan kirjeet ovat myös kauniilla tavalla muistuttaneet siitä, että elämä on tässä ja nyt ja että olosuhteet voivat olla millaiset tahansa, mutta silti voimme olla onnellisia.

On ollut etuoikeutettua ajaa pinkeillä renkailla ja pukea pinkki käsinauha. On myös ollut hienoa tutustua muihin tiimiläisiin. Triathlon on yhteisöllinen yksilölaji. Kuuluminen TeamElinaJouhkiin on lisännyt tuota yhteisöllisyyttä. Aloittelevalle triathlonistille tiimin muiden jäsenten kannustukset kesän kisoissa olivat arvokkaita. Joroisten puolimatkalla muistan pyöräilleeni ajatuksissani, kun vastaantulevasta joukosta joku huusi “Tsemppiä TeamElinaJouhki”. En vieläkään tiedä kuka tuo henkilö oli, mutta kannustus toi samantien lisää virtaa. Kiitos siitä. 

Elinan nimeä kantava keräys on tuottanut jo yli 30.000 euroa, joka kertoo yhteisöllisyyden voimasta ja halusta auttaa. Keräys jatkuu aina 13.12.2014 asti. Vielä ehtii. Kesällä laitoin keräykseen euron jokaisesta taivalletusta kisakilometristä. Omana loppukirinä keräykselle on marras-joulukuun taitteen Gran Canarian matkan treenitunnit. Mikä on sinun loppukirisi? 

Tehdään hyvää, ollaan onnellisia!

Elinaa lainaten: "Don't let the shadow of yesterday spoil the sunshine of tomorrow."


 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti